Rekisterinumero FI40769/16
Syntymäaika 04.07.2016
Ataksia Ei kantaja
Lonkat C/B
Kyynärät 0/0
Kasvattaja Sini Korhonen
Omistaja Sini Korhonen
Haltija Max Kolkka

Hieman Virnasta

Virna heti syntyessään voitti erikoisen paikan kasvattajatädin sydämestä. Se oli pieni, musta ja ponteva, ihan kuin Vaala aikoinaan. Seuraavana päivänä miesystäväni tuli käymään kylässä, ja sekin taisi olla rakkautta ensisilmäyksellä. Totesin heti, että hän saa kyllä pennun jos tahtoo. Silti asiaa jahkattiin reilu neljä viikkoa, ja kun Virnalla ei vielä siihen mennessä ollut kotia, päätti Max että kyllä se on pakko napata itselle.
Kysyin vielä haluaako Max Virnan sijoitukseen, osaomistukseen vai omaksi, joten niin Virnasta tuli pentueen toinen sijoituskoira.

Virna on myös aikamoinen riiviö. Se on rakenteeltaan kevyempi kuin sisaruksensa, mutta luonnetta on sitten sitäkin enemmän. Se rakastaa repimisleikkejä ja roikkuu lelussa vaikka maailman tappiin asti. Tai kädessä. Tai jalassa. Sen mielestä myös naksuttelu ja "iskän" kanssa juttujen tekeminen on tosi kivaa.
Virnasta olisi tarkoitus leipoa harrastuskaveri ainakin pariin eri lajiin. Myös näyttelyissä Virna pääsee näillä näkymin käymään jonkun kerran.